tiistai 14. lokakuuta 2014

Pirtsakka suklainen appelsiini-sitruunajuustokakku

Tämä kakku on vähän tämmönen, kun en oikein osannut päättää, että minkä makuinen siitä tulisi, niin siinä on sitten vähän kaikkea. Ja kaksivärinenkin siitä piti saada! En ole suunnattoman suuri juustokakkujen ystävä, koska ne tuppaavat usein olemaan vähän tuhdin ja tunkkaisen makuisia. Tämä on kuitenkin oikein pirtsakka ja kirpsakka sitruunan ja appelsiinin ansiosta.





Pohja:
Voit tehdä haluamasi pohjan kakkuun. Minulla kakussa on murotaikinapohja, kun en suuremmin välitä perinteisestä keksinmuru-rasva yhdistelmästä.

Täyte:
2,5  dl    kermaa
1  pkt     sitruunarahkaa
1  pkt     appelsiinituorejuustoa
2+2        liivatetta
tilkka sitruuna- tai appelsiinimehua
100  g    suklaata

Laita liivatteet likoamaan kahteen eri kippoon (kaksi kumpaankin). Sulata suklaa vesihauteessa ja jätä sivuun jäähtymään hieman. Vatkaa kerma ja jaa se kahteen kulhoon. Lisää toiseen kulhoon sitruunarahka ja toiseen appelsiinituorejuusto ja sekoita tasaiseksi. Lisää suklaa appelsiinituorejuuston kanssa samaan kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada liivatteiden likoamisvedet pois ja purista liivatteet, laita ne takaisin likoamiskippoihin. Kuumenna mehutilkka mikrossa ja kaada se liivatteiden päälle (puolet toiseen kippoon ja puolet toiseen), sekoita hieman, että liivatteet varmasti liukenevat. Kaada liivatemehut täytteiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Minä en lisännyt täytteisiin lainkaan sokeria, mutta varsinkin sitruunatäyte on melkoisen kirpakkaa, joten kannattaa maistella ja lisätä sokeria oman maun mukaan. Kaada täytteitä vuorotellen pohjan päälle ja sekoita vähän erittäin varovasti. Laita jääkaappiin hyytymään.

Koristeena minulla on kakun päällä suklaata ja mantelirouhetta.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!