perjantai 23. tammikuuta 2015

Juustotäytteiset leipäset ja tomaattikastike

Tässäpä herkku vaikka viikonlopun leffailtaan. Ihanan juustoinen ja pippurituorejuustolla tulisella kastikkeella höystettynä mukavasti suuta lämmittävä naposteltava.




Leipäsiin tarvitset leipätaikinaa esim. Chilileivän ohjeella.

Lisäksi tarvitset leipäsiin täytteeksi tuorejuustoa tai mozzarellaa (minulla näihin meni yksi pippurituorejuustorengas). Jaa taikina ja juusto yhtä moneen palaseen (jos juustoa on vähemmän, paista osa taikinasta ilman täytettä) ja tee leipätaikinasta pitkulaisia litteitä lättysiä. Laita juusto taikinan keskelle ja kääri taikina tiukasti juuston ympärille pötköksi, aseta pellille saumapuoli alaspäin. Tee kaikki pötkylät valmiiksi ja anna kohota kaksinkertaiseksi.

Kuorrutus:
Pari valkosipulinkynttä
½ dl juustoraastetta
Yrttimausteseosta
Öljyä

Purista pieneen kulhoon valkosipulinkynnet, lisää juustoraaste ja tilkkanen yrttimausteseosta. Lisää öljyä sen verran, että seos muuttuu tahnamaiseksi. Levitä kohonneiden leipästen päälle ennen uuniin laittamista. Paista leipäsiä 200 asteessa kunnes pinta on kauniin värinen (n. 20 minuttia).

Tomaattikastike:
1 tlk tomaattimurskaa
3-4 valkosipulinkynttä
2 tl sokeria
suolaa
pippuria
chiliä

Laita tomaattimurska kattilaan, lisää mausteet ja anna kiehua miedolla lämmöllä kunnes leipäset ovat valmiit. En ole antanut mausteiden tarkkaa määrää, sillä tomaattikastikkeen valmistusprosessiin kuuluu monta maistelukertaa ja mausteiden lisäämistä tarpeen mukaan.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!