lauantai 14. toukokuuta 2016

Kankaalla päällystetty kirja

Tämä projektikin on ollut työlistalla jo ties kuinka pitkään, mutta nyt sain viimein sen toteutettua. Tämä on itse asiassa kaksiosaisen projektin ensimmäinen osa, sillä koverran tästä kirjasta vielä salaisen säilytyslokeron (ja sehän löytyy nyt sit TÄÄLTÄ). Loppujen lopuksi tämä oli yllättävän helppo ja nopea toteuttaa, tällä tapaahan voisi päällystää vaikka kalentereita tai muistikirjoja. Aiemmin en ole oikein päässyt sinuiksi tuon sprayliiman kanssa, mutta tähän projektiin oli kyllä ihan ehdoton!

Kankaalla päällystetty kirja


Tässäpä tarvikkeita, kuvasta jäi uupumaan tavan askarteluliima. Ainakin tuo Bilteman sprayliima sotkee, joten alusta ja suojapaperia on hyvä olla reilusti.

Suojaa kirjan sivut laittamalla lehti kannen ja sivujen väliin, suihkuta sitten liimaa kanteen ja selkämykseen. Liimaa pitää olla peittävästi, mutta jos joku kohta jää ihan kunnolla märäksi, kannattaa liimaa vähän levittää siltä kohdin (saattaa muuten mennä rumasti läpi kankaasta). Tämän Bilteman liiman pitää antaa kuivahtaa hetki ennen liimaamista, joten seuraa käyttämäsi liiman käyttöohjeita. Aseta kangas kannen päälle ja painele tiukasti paikalleen, tee sama selkämyksen kanssa, käytä voimaa!

Jäljellä on kirjan toinen kansi. Laita lehti taas tuonne kannen ja sivujen väliin, lisäksi suojasin liimaamattoman kankaan toisella lehdellä (eli vapaana oleva kangas on tuon vasemmanpuoleisen lehden alla). Toimi samoin kuin aiemmin ja liimaa loppu kangas paikoilleen.

Ja ihan vinoonhan se meni, onneksi sitä ei valmiista noin selvästi huomaa :) Tässä vaiheessa kannattaa leikata ylimääräiset kankaat pois jättäen muutaman sentin kääntövarat.

Leikka kangas auki selkämyksen kohdalta kuvan osoittamalla tavalla molemmilta puolilta.

Lisää kääntövaroille askarteluliimaa ja liimaa ne kannen sisäpuolelle.

Leikkasin kulmista vähän kangasta pois, mutta enemmänkin olisi saanut ottaa, sillä nurkat jäivät nyt melko paksuiksi.

Laita liimaa kantta lähimmälle lehdelle ja liimaa se kiinni kanteen, tämä auttaa hieman piilottamaan kankaan rispaantuneita reunoja.

Lisää vielä liimaa selkämyksen pieniin läppiin ja työnnä ne sormen tai veitsen avulla selkämyksen sisään. Painele kunnolla paikalleen. Jätä kirja vielä lopuksi painon alle kuivumaan.

Ja valmista tuli!

2 kommenttia :

Kiitos viestistäsi!